Quo Vadis eli minne menet Japsistarat ?
Aloitin Japsistarojen vetäjänä eli Kerhosihteerin virassa tammikun alussa. Nöyrät kiitokset luottamuksesta jäsenistölle.
Olen usein miettinyt miksi Japsistarojen toiminnassa on niin hauskaa olla mukana.
Syitä on tietysti useita mutta ensimmäisenä tulee mieleen se motoristiveljeyden henki, joka oli läsnä joukoissamme jo 60- ja 70-luvuilla ja on mainittu jopa Veteraanimoottoripyöräklubin säännöissäkin. Tästä on jäänteenä ilmeisesti vain Suomessa (onko näin ?) käytössä oleva tapa ”moikata” vastaantulevia motoristeja. Aikanaan ei myöskään olisi tullut mieleenkään jättää pysähtymättä tien sivuun juuttuneen motoristiveljen auttamiseksi. Kaunis vanha tapa, jota yritän vieläkin noudattaa.
Motoristiveljeyden hengen lisäksi minua on erityisesti motivoinut edellisen Kerhosihteerin Matti Paukkosen ja muidenkin Japsistarojen innostus, tarmo ja tehokkuus toiminnassa, rakkaus vanhoihin japanilaispyöriin sekä yleinen hauskanpidon henki.
Japsistarat sai viime syyskokouksessa ensimmäisen kerran edustajan Veteraanimoottoripyöräklubin Johtokuntaan, joskin kokous jouduttiin valitettavasti uusimaan teknisen kömmähdyksen vuoksi.
Uusintakokouksen henkilövalinnat eivät ole tätä kirjoittaessani vielä tiedossa mutta meille Japsistaroille varsinaisessa syyskokouksessa jo kerran osoitettu luottamus velvoittaa meitä toimimaan VMPK:n koko jäsenistön parhaaksi sekä klubin toiminnan kehittämiseksi ja edistämiseksi.
Japsistarana oleminen tarkoittaa siis ensisijaisesti jäsenyyttä VMPK:ssa, jolla on tärkeä tehtävä vaikuttaa harrastuksemme edellytysten säilymiseen Suomessa. Pitämällä VMPK kattavana ja edustavana vanhojen moottoripyörien harrastajien etujärjestönä vaikutamme tehokkaimmin yhteisen harrastuksemme edellytysten säilymiseen eli yhteiskunnalliseen päätöksentekoon - osana laajempaa harrasteajoneuvojen järjestökenttää.
Talven suurtapahtuma MP 12 Moottoripyöränäyttely 2.-5.2.2012 Helsingin Messukeskuksessa sisältää ainutlaatuisen lähes 800 m2 (halli 7) TT-Starat osaston, joka tekee kunniaa 60- ja 70-luvun TT-pyörille sekä niiden kuljettajille. Esillä tulee olemaan parikymmentä jäsentemme katupyörää ja kymmenkunta japanilaista Suomi-kilpapyörää.
Entisaikojen kuljettajista paikalle ovat lupautuneet mm. Tepi Länsivuori, Pentti Korhonen ja Eero ”Iekki” Hyvärinen.
Tervetuloa ja nähdään Messukeskuksessa.
Kerhosihteeri Tuomas
|